Kotipizza

Vastapaistetun pizzan tuoksu leijailee ilmassa, kun Jaana Korhonen pakkaa pizzoja kotiin kuljetettavaksi. Monipuolinen tilaus sisältää niin Monsterin, Kotzonen kuin pari klassikkopizzaakin. Vasta laajennetussa Jyväskylän Palokan Kotipizzasta välittyy viihtyisä ja avara tunnelma, joka ei ainakaan helpota sisään kävelevien asiakkaiden pizzan nälkää.

Kotipizza Palokka sisältä

Palokan Kotipizzassa on avara ja tyylikäs tunnelma

Kotipizza-Palokkaa luotsaa Jaana – jo 30 vuoden kokemuksella. Jaana perusti ensimmäisen Kotipizzansa jo vuonna 1992, mutta keskeytti yrittämisen 10 vuotta myöhemmin perhesyistä. Kotipizzalla oli kuitenkin aina paikka Jaanan sydämessä ja niinpä Jaana ja hänen miehensä Kai tekivät paluun yrittäjiksi Kotipizzaan vuonna 2014. Nyt Kotipizzoja on Jaanan ja Kain omistuksessa Jyväskylässä jo kolme eikä tahti näytä hiipumisen merkkejä, sillä neljäs ravintola on jo aukeamaisillaan. Mistä tämä yrittämisen nälkä kumpuaa?

Jaana heittää pizzapohjaa

”Pizzan vaivausta tulee ikävä, jos sitä ei hetkeen pääse tekemään”, kertoo Jaana pizzan heittelyn lomasta

Rohkeus palkitsee

Kotipizza ja Jaana ovat kulkeneet yhtä matkaa, vaikka työkokemusta muiltakin aloilta väliin on kertynyt. Jaanan suvussa on muitakin Kotipizza -yrittäjiä, jotka ovat pitäneet Jaanaa kartalla ketjun tapahtumista välivuosina. Kun mahdollisuus aukesi vuonna 2014, ei Jaanaa epäilyttänyt yrittämisen aloittaminen uudestaan. Vuonna 1992 tilanne oli toisin, koska 24-vuotiaalle naiselle rahallinen sitoutuminen oli niin suuri. ”Kun ostin ensimmäistä ravintolaa alkupääomaa ei juuri ollut. Muistaakseni ravintolan perustaminen maksoi noin 300 000 tuhatta markkaa ja lainojen korot olivat pilvissä”, Jaana muistelee. Päätös ravintolan ostamisesta ei ollut väärä, koska työnteko on aina maittanut Jaanalle.

Kotipizzan keittiölaitteita

MV-Jäähdytys pyrkii minimoimaan kaikki keittiölaitteista syntyvät yllättävät korjauskustannukset vuosihuoltosopimuksen avulla

 

Nälkä kasvaa syödessä

Jaana kertoo useamman ravintolan omistuksen syntyneen sattumien summasta. Palokan Prisman yhteyteen avautui sopiva tila Seppälän konkurssin myötä ja Jaana sekä Kai näkivät paikassa paljon mahdollisuuksia. Yrittämiseen ei Jaanan usko ole horjunut kertaakaan, vaan ravintoloita on kehitetty määrätietoisesti. Vuonna 2014 yritys työllisti kaksi henkilöä, mutta uuden ravintolan avaamisen myötä luku nousee nyt jo noin viiteenkymmeneen.

Kotipizza palokka

Kuvassa näkyvän laajennuksen mahdollisti kahvila, joka muutti toiseen tilaan

 

Laatu merkkaa paljon

Jaanan mukaan Kotipizzassa on parasta maine, brändi, tuote ja laatu. ”Meillä oli joskus sanonta, että käytämme heti myös kotimaista ananasta, kun se kasvaa Suomessa”, Jaana vitsailee. Erityisen hyvä mieli Jaanalle tulee, kun hän pystyy palvelemaan esimerkiksi moniallergisen lapsen. ”Koskaan asiakas ei ole joutunut lähtemään pois sen takia, että häntä ei olisi pystytty palvelemaan. Kotipizzan laaja tuki näkyy esimerkiksi kattavissa raaka-ainetiedoissa verkkosivustolla, joista asiakas pystyy myös valmiiksi suunnittelemaan oman annoksensa etukäteen”, kertoo Jaana.

Jaana täyttää Pizzaa ergonomisesti

Kotipizza-Palokka on ensimmäisiä ravintoloita, jossa täytteet voidaan annostella ergonomisesti alhaalla sijaitsevien vetolaatikostojen sijaan

Jaana luottaa MV-jäähdytyksen vuosihuoltosopimuksiin kaikissa ravintoloissaan. Niiden avulla ylläpidetään korkeaa laatua. ”Ravintoloissa on todella paljon keittiölaitteita, enkä halua ottaa niistä ylimääräistä stressiä”, Jaana kertoo. Vuosihuoltosopimuksen myötä Jaana on oppinut pääsemään laitteiden hajoamiseen liittyvästä pelosta irti. Tärkeimmiksi ominaisuuksiksi Jaana nimeää huoltoasentajien ammattitaidon, tavoitettavuuden sekä nopeuden. Jaana voikin varauksetta suositella MV-Jäähdytystä.

Kotipizzan keittiö ruuhka-aikaa varten

Palokassa on toinen osasto keittiölaitteille ruuhka-aikoja varten

”Toimiva keittiö tukee tuotteen laatua ja työntekijöiden tyytyväisyyttä. Kun laitteet ovat kunnossa, ne toimivat energiatehokkaammin ja ovat pitkäikäisempiä. Nämä ovat hyväksi ravintolan taloudelle, ympäristölle ja muodostavan suuren tekijän ravintolan menestyksessä”, kiteyttää Jaana.

Tutustu tästä MV-Jäähdytyksen ammattikeittiöratkaisuihin.