Rakennusyhtiö: Huomioi jäähdytys jo suunnitteluvaiheessa

Kun jäähdytys huomioidaan jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa, sen toteutus on helpompaa ja kustannustehokkaampaa. Lisäksi varmistetaan viimeistelty, laadukas lopputulos. MV-Jäähdytys auttaa rakennusyhtiöitä valitsemaan kohteisiin parhaimmat jäähdytysratkaisut, ja huolehtii niiden suunnittelusta, asennuksesta sekä ylläpidosta.


Jäähdytysratkaisut räätälöidään kohteen tarpeisiin

– MV-Jäähdytys kannattaa ottaa mukaan suunnitteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, mieluiten jo piirrosvaiheessa. Tällöin voidaan huomioida tilojen rakenteet ja sähköistykset sekä suunnitella putkistojen reitit niin, että ne saadaan siististi piiloon, kertoo MV-Jäähdytyksen projektipäällikkö Ville Tiainen.

Suunnitteluvaiheessa pystytään myös keskustelemaan, mikä jäähdytysratkaisu on paras juuri kyseiseen kohteeseen.

– Isoissa kiinteistöissä viilennys voidaan toteuttaa esimerkiksi vedenjäähdyttimellä tai laajoilla VRF-järjestelmillä, jotka mahdollistavat koko talon jäähdytyksen vaikkapa kerroskohtaisesti. Vaihtoehtona on myös split-malli, jossa jäähdytys toteutetaan esimerkiksi huoneistokohtaisesti omilla ulkoyksiköillä, Tiainen sanoo.

Jäähdytys Ville
MV-Jäähdytyksen projektipäällikkö Ville Tiainen.

Asumisoikeuskohteeseen asuntokohtainen jäähdytys

MV-Jäähdytys vastasi jäähdytysratkaisusta Turussa Aura Rakennuksen rakentamassa kahdeksankerroksisessa asumisoikeuskohteessa.

– Tähän projektiin MV-Jäähdytys tuli mukaan runkorakentamisvaiheessa, eli hyvissä ajoin. Alkuperäisessä suunnitelmassa ilmalämpöpumppuja ei ollut vielä huomioitu, mutta pääsimme mukaan sen verran varhaisessa vaiheessa, että putkitukset saatiin suurelta osin piilotettua rakenteiden sisään, kertoo Ville Tiainen.

Koska kaikki asukkaat eivät halunneet jäähdytystä, kohteeseen valittiin joustava asuntokohtainen ratkaisu: ilmalämpöpumput. Näin ratkaisu pysyi kustannustehokkaana ja asumismukavuus parani asunnoissa, joihin viilennys haluttiin. Rakennusvaiheessa ilmalämpöpumppuja asennettiin kymmeneen asuntoon.

-Jäähdytyksen mitoitus varmistetaan aina kohteen tarpeisiin. Ilmalämpöpumppujen 3,2 kW:n nimellinen jäähdytysteho riittää viilentämään 80–100 m² asunnon, Tiainen selventää.

Ilmalämpöpumppujen asennuksessa ulko- ja sisäyksiköiden sijoittelu suunnitellaan tarkoin.

– Tässä kohteessa ulkoyksiköt sijoitettiin asuntojen parvekkeille. Pienikokoisilla parvekkeilla kiinnitimme erityistä huomiota tilankäyttöön: yksiköt asennettiin niin, etteivät ne estä parvekkeen käyttöä, esimerkiksi oven taakse, jolloin hyötyala säilyi mahdollisimman suurena, Ville Tiainen sanoo.

– Sisäyksiköt sijoitettiin huoneistoihin parhaisiin mahdollisiin paikkoihin niin, että viilennys jakautuu mahdollisimman laajalle alueelle, hän jatkaa.

Oven taakse sijoitetut yksiköt säästävät parvekkeen tilan.
Viilentävä ilmalämpöpumppu kerrostaloon
Sisäyksikkö on asetettu kerrostaloasunnon suurimman tilan seinälle.

Tarvitseeko rakennusprojektisi jäähdytysratkaisua?

Rakennusyhtiöiden kannattaa huomioida jäähdytysratkaisut jo suunnitteluvaiheessa. Kun sähkövedot, putkistot ja laitteiden sijoittelu suunnitellaan alusta asti järkevästi, niiden integrointi rakenteisiin onnistuu sujuvasti. Näin varmistetaan viimeistelty lopputulos sekä tilojen käyttömukavuus.

Jäähdytys voi myös nostaa kiinteistön arvoa ja tehdä kohteesta entistä houkuttelevamman potentiaalisten ostajien ja käyttäjien silmissä.

MV-Jäähdytys on valtakunnallinen ja luotettava kumppani, jolla on laaja asiantuntijaverkosto eri jäähdytysratkaisujen toteuttamiseen. Me autamme löytämään juuri sinun projektiisi sopivimman ratkaisun: aina piirrosvaiheesta toteutukseen ja ylläpitoon asti.