Viilentävä ilmalämpöpumppu kerrostaloon

Ilmalämpöpumppu kerrostaloon

Lämpenevät kesät aiheuttavat monissa talouksissa hikipisaroita ympäri vuorokauden sekä huonosti nukuttuja öitä, minkä vuoksi viilentävä ilmalämpöpumppu on lisännyt suosiotaan omakotitalojen ja mökkien lisäksi myös kerrostaloissa ja rivitaloissa. Jokaiseen asuntoon ilmalämpöpumppua ei kuitenkaan voi asentaa.

Kesähelteillä viilentävä ilmalämpöpumppu tuo helpotusta moneen talouteen, ja lämpenevät kesät lisäävät myös taloyhtiöasukkaiden kiinnostusta jäähdyttävän ilmalämpöpumpun hankintaan. Taloyhtiöissä riittää usein pelkkä viilennyskone, kun lämmitysominaisuuksia ei tarvita. Näin myös ilmalämpöpumpun hankintahinta on edullisempi. 

-Viilentävä ilmalämpöpumppu voidaan asentaa esimerkiksi moniin kerrostaloasuntoihin. Tärkeintä on, että asunnossa on parveke, johon ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö voidaan asentaa, mikäli asunto ei sijaitse maantasolla, sanoo lämpöpumppujen työnjohtaja Tero Tauriainen MV-Jäähdytykseltä.  

Lisäksi tulee huomioida taloyhtiön asettamat toimintatavat ilmalämpöpumppuja koskien. Ennen ilmalämpöpumpun asennuksen tilaamista, asukas tekee taloyhtiölle muutostyöilmoituksen ilmalämpöpupun asentamisesta huoneistoon.

-Pyrimme käymään ilmaisella kartoituskäynnillä aina ennen tarjousta, jolloin asiakas saa myös tarvittavat dokumentit luvan hakua varten, Tauriainen kertoo. 

Taloyhtiön linjaukset vaikuttavat asennukseen

Kohteenmukaisessa kartoituksessa huomioidaan esimerkiksi auringon suunta ja asunnon ikkunoiden aukeaminen. Kartoituksen aikana määritellään, mihin sisä- ja ulkoyksikkö kannattaa sijoittaa, kondenssivesi johtaa sekä käydään läpi asiakkaan mahdolliset toiveet ilmalämpöpumpusta.

-Monimerkkiedustajana pystymme vastaamaan asiakkaan mahdollisiin toiveisiin ilmalämpöpumpun merkkiä, mallia tai tiettyjä ominaisuuksia ajatellen, Tauriainen sanoo.

Jos taloyhtiön hallitus on ilmalämpöpumppuasioissa alkuvaiheessa, MV-Jäähdytykseltä voi tilata ilmaisen kartoituskäynnin ilmalämpöpumppujen asennukseen. Myös taloyhtiön kartoituksessa käydään läpi esimerkiksi kondenssivesien ohjaus ja laitteiden yksiköiden sijoittelu.

-Kondenssivesi johdetaan usein sadevesiviemäriin, mutta varsinkin vanhoissa taloyhtiöissä myös erillinen keräysastia on vaihtoehtona. Yksittäisten huoneistojen ilmalämpöpumppuasennuksissa tulee huomioida taloyhtiön linjaukset, Tero Tauriainen huomauttaa.

Ilmalämpöpumpun asentaminen on luvanvaraista, joten kannattaa aina varmistaa, että asennuksen tekee henkilö, jolla on luvat kunnossa.

-Varsinkin taloyhtiökohteissa suosittelemme, että asennusvaiheessa otetaan kuvia muun muassa läpiviennistä, jotta tarvittaessa voidaan varmistaa, että asennus ja läpivienti on toteutettu hyviä rakennustapoja noudattaen, Tauriainen vinkkaa. 

Tero Tauriainen, lämpöpumppujen työnjohtaja

”Varsinkin taloyhtiökohteissa suosittelemme, että asennusvaiheessa otetaan kuvia muun muassa läpiviennistä, jotta tarvittaessa voidaan varmistaa, että asennus ja läpivienti on toteutettu hyviä rakennustapoja noudattaen”

Viilentävä ilmalämpöpumppu kannattaa pitää päällä jatkuvasti

On kyseessä sitten puutalo tai kivitalo, ilmalämpöpumpun asennus onnistuu rakennusmateriaalista huolimatta. Usein taloyhtiön asukkaita mietityttää viilentävän ilmalämpöpumpun käytöstä aiheutuvat kustannukset.

-Yleisin kysymys on, onko viilennyskäyttö kauhean kallista?, sanoo Alex Leino MV-Jäähdytys Lahti ilmalämpöpumppumyynnistä.

-Viilennys maksaa keskimäärin kovilla kesähelteillä noin puhelinlaskun verran kuukaudessa, Leino kertoo.

Pihistely viilentävän ilmalämpöpumpun käytössä ei kuitenkaan kannata, sillä varsinkin kovilla helteillä, kustannukset voivat olla isommat, jos ilmalämpöpumppua pidetään päällä vain hetken päivästä.

-Viilennyskäytöllä olevaa ilmalämpöpumppua suositellaan pitämään päällä hellejaksojen ajan yhtäjaksoisesti, jotta käyttö on energiatehokkaampaa ja edullisempaa kuin jatkuva päälle-pois-säätäminen. Hellejaksojen aikana lämpöä myös varautuu talon rakenteisiin ja esimerkiksi kerrostaloasunnon betoniseinät voivat pysyä lämpiminä vielä muutamankin viikon ajan. Viilennykseen tarkoitettu ilmalämpöpumppu kannattaa sammuttaa vasta, kun kelit ovat kunnolla viilenneet, Leino kertoo.


Miten ilmalämpöpumpun ostaminen MV-Jäähdytykseltä etenee:

1.     Ota yhteyttä asiakaspalveluumme tai alueesi ilmalämpöpumppumyyjään

2.     Teemme kartoituksen, jossa käydään läpi tarkennukset laitteiston sijoittelupaikoista sekä kondenssiveden ohjauksesta

3.     Annamme tarjouksen ilmalämpöpumpusta ja asennuksesta

4.     Voit tehdä taloyhtiölle muutostyöilmoituksen

5.     Asennamme ilmalämpöpumpun ennalta sovittuna päivänä

6.     Asennuksen jälkeen saat meiltä käyttöönottopöytäkirjan, jonka voit toimittaa taloyhtiölle


Ilmalämpöpumpun ostaminen rahoituksella

Osta nyt ja maksa myöhemmin! Tutustu ilmalämpöpumpun maksamiseen rahoituksella. 

Lämpöpumppu rahoituksella