Kissanviikset

ravintola kissanviikset

Ravintola Kissanviikset on perinteikäs jyväskyläläinen ravintola. Ensi vuoden helmikuussa tulee täyteen jo 60 vuotta. Perustaja Sirkka Parviainen työkavereineen pohti aikanaan ravintolalle nimeä, mutta keskustelu päätyi vain turhautuneeseen parahdukseen: ”Voi kissanviikset, kun on vaikeaa!” Siitä lähti Kissanviiksien tarina.

riitta malste ravintola kissanviikset

Riitta on toiminut ravintolan yrittäjänä vuodesta 1993, kohta 30 vuotta

Yrittäjä Riitta Malste on työskennellyt ravintolassa nyt jo yli 40 vuotta, vuodesta 1980. Ravintolatyö oli silloin hyvin suosittua ja Kissanviikset etsi hyvin harvoin uusia tarjoilijoita. ”Jos etsi, niin tieto meni suusta suuhun ja minäkin sain tietää monien mutkien kautta”, Riitta muistelee. Riitta aloitti ravintolan yrittäjänä miehensä, ravintolan kokin ja toimiston työntekijän kanssa syksyllä -93. ”Ajatus siitä, että tämä paikka katoaisi, tuntui kauhealta”, Riitta kertoo. Niinpä rohkea nelikko ryhtyi johtamaan ravintolaa lama-aikaan.

Pitkä yhteinen historia MV-Jäähdytyksen kanssa


Riitta tuntee, nyt jo MV-Jäähdytykseltä eläkkeelle jääneen, Ari Hirvosen jo pitkän ajan takaa. Ari kävi huoltamassa Kissanviiksien laitteet vuosien ajan. Ari oli ystävällinen ammattimies, jonka sai aina nopeasti puhelimen päähän.

Uusi kuputiskikone tilattiin Kissanviiksiin MV-Jäähdytykseltä
Uusi tiskikone tilattiin MV-Jäähdytykseltä muutama kuukausi sitten

Muutakin yhteistyötä on tehty. Uusi tiskikone tuli MV-Jäähdytykseltä juuri muutama kuukausi sitten. Kuputiskikone on yleensä päällä aamusta iltaan; samalla koneella pestään keittiön ja salin astiat. ”Ennen piti pestä kaikki lasit kaksi kertaa, mutta nyt uuden koneen myötä ei tarvitse”, Riitta kertoo. Tiskikone on Riitan mukaan keittiön tärkein laite: ”Halpaa ei kannata ostaa.” Kaiken muun kanssa voidaan mukauttaa toimintaa, mutta tiskikoneen rikkoutuminen aiheuttaa eniten hankaluuksia. 

Ravintola Kissanviiksien keittiöön on otettu MV-Jäähdytyksen vuosihuoltosopimus
Keittiölaitteiden toimintavarmuuden takaamiseksi on solmittu vuosihuoltosopimus

”Alalla me tiedämme, että se on aina perjantai tai lauantai, kun laite lakkaa toimimasta – se on joku ravintola-alan kirous”, Riitta nauraa. MV-Jäähdytyksen ammattikeittiöpalveluihin; laitetoimituksiin, vikakorjauksiin ja vuosihuoltoihin Riitta on ollut oikein tyytyväinen. ”Kaikki on toiminut todella hyvin ja yhdellä puhelinsoitolla saa aina apua”, Riitta hymyilee, ”ja kyllä se Arikin välillä soittaa tänne”.

Perinteet kunniaan


Riitta kertoo, että Kissanviiksissä käy paljon asiakkaita, joista on ihanaa, kun kaikkea ei hävitetä. ”Perinteet velvoittavat meitä”, Riitta sanoo ylpeänä. 

ravintola kissanviikset jyväskylässä
Ravintolan sisustuksessa ja menussa kunnioitetaan 60-vuotisen ravintolan perinteitä

Ravintola on paikallisten rakas kantapaikka. Viiksen voileipä, lankkupihvi ja valkosipulietanat ovat retroruokia jo vuosikymmenten takaa, joihin kanta-asiakkaat eivät anna koskea. Ne ovat ja pysyvät.

Kissanviiksissä juhlitaan koko elämänkaari

 

Kissanviikset pitää oviansa auki lähes joka päivä, joten syntymäpäivät, karonkat, häät, muistotilaisuudet ja kastejuhlat ovat tuttu näky ravintolan kahdessa kerroksessa. Kissanviikset on mukana ihmiselämän ikimuistoisimmissa hetkissä, jotka vietetään yhdessä perheen ja lähipiirin kanssa.

Ravintola kissanviikset alakerta ja kabinetti

Alakerrassa on esiintynyt useita suomalaisia jazz-muusikoita ravintolan historian aikana

Riitta nostaa erityisesti ravintolan ihanan henkilökunnan keskiöön. Kissanviiksien pieni ja tiivis yhteisö pelaa kiireessä saumattomasti yhteen. ”Kyllä minä muistan ajatelleeni, että kun täytän 50 vuotta, niin jään pois tästä”, Riitta hymyilee. Tänä päivänä Riitta on 65 vuotta ja kertoo lempiaskareekseen salissa olemisen, asiakkaiden palvelemisen ja kohtaamisen.

Lue lisää ravintola Kissanviiksistä täältä!

Tutustu tästä MV-Jäähdytyksen ammattikeittiöpalveluihin sekä vuosihuoltosopimuksiin!