Suomen Jouluvalo Oy

Jääteltta suomen jouluvalo oy

Jari Antila on vuonna 2009 perustetun Suomen Jouluvalo Oy:n hallituksen puheenjohtaja sekä alkuperäisiä perustajajäseniä. Jari on ollut valoalalla jo 18 vuotta. ”Led-valojen saapuessa aloin tekemään kaikenlaisia koristevaloja”, Jari kertoo. Jouluvaloinstallaatioiden kysynnän kasvaessa perustettiin Suomen Jouluvalo Oy. Vastaavia yrityksiä ei ole Suomessa kuin kaksi muuta.

helsinki-vantaan lentokenttä Suomen Jouluvalo Oy:n valaisemana
Suomen Jouluvalo Oy toi joulutunnelman myös Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Kuva: Suomen Jouluvalo Oy


Valotaiteilijan rooliin kuuluu kaikki, mitä valosta tehdään – suunnittelusta toteutukseen. Yleensä asiakkaalta saadaan budjetti sekä idea lopputuloksen teemasta. ”Menemme paikan päälle, kuvaamme asiakkaan osoittamat tilat ja teemme ehdotuksia somistuksista ja valaistuksesta”, Jari kuvailee. Asiakaskuntaan kuuluu kaupunkeja ja kuntia, kauppakeskuksia, lentokenttiä, rautatieasemia, elintarvikekauppoja, huoltoasemia sekä muita erityistilaisuuksia ja tiloja. Talviaikaan on kysyntää myös jäänveistosteltoille ja -puistoille. ”Kari Manninen tekee jääveistokset 30 vuoden kokemuksella ja teosten valaistus on sitten minun heiniäni”, Jari kertoo. 

keskustorin jääteltta suomen jouluvalo oy:n valaisemana

Jääveistoksia Keskustorin jääteltassa. Suomen Jouluvalo Oy valaisi veistokset ja MV-Jäähdytys piti teltan viileänä. Kuva: Suomen Jouluvalo Oy


Jäätelttoja ja -veistospolkuja

Tampereen keskustorin joulutorilta tuttu jääteltta on yksi Suomen Jouluvalo Oy:n taidonnäytteistä. ”Se on Suomen ainoa jääteltta”, Jari toteaa. Jääteltta oli 200 neliön pressuhalli, jonne laitettiin MV-Jäähdytyksen jäähdytyslaitteet. ”Kysyimme tarjouksia monilta, mutta kukaan ei ottanut villiä ideaa oikein tosissaan”, Jari kertoo ja jatkaa, ”MV-Jäähdytyksen kanssa homma lähti heti toimimaan.” Jari työskenteli tiiviisti MV-Jäähdytyksen projektipäällikkö Tapani Mannisen rinnalla: ”Suunniteltiin ja mitattiin, että minkä kokoiset koneet tarvitaan.” Talvi 2019 oli teltalle haastava. Silloin satoi vettä ja oli 5 – 6 astetta lämmintä. ”Siitä huolimatta teltta pysyi kahdella koneella pakkasen puolella, vaikka ihmisiä kävi paljon ja ovea avattiin usein”, Jari sanoo tyytyväisenä.  

ikurin pyhäpolku suomen jouluvalo oy

Ikurin Pyhäpolku oli talven suosituimpia nähtävyyksiä. Kuva: Suomen Jouluvalo Oy

”En tiedä onko se hyvä vai huono, mutta innostun helposti asioista ja onneksi nuo Manniset ovat samanlaisia – ei jäätelttaa varmaan muuten olisi”, Jari nauraa. Teltasta on saatu paljon hyvää palautetta – osa palautteista on saatu musiikin liikuttamana, jopa kyynelet silmissä. ”Nämä jäähommat eivät varsinaisesti ole meille ydinbisnestä, mutta teemme näitä ihmisten ja lasten ilon vuoksi”, Jari kertoo. Jääteltassa on ollut yleensä sadunomainen teema. Tänä talvena satumainen teema sai jatkoa, kun Suomen Jouluvalo Oy valaisi 8 eri suomalaisen jäänveistäjän loihtimat, Kirsi Kunnaksen satuhahmot lumisella jääveistospolulla. ”Nämä projektit saavat yleensä paljon mediahuomiota”, Jari kertoo. 

Yhteistyö MV-Jäähdytyksen kanssa jatkuu

Jarin työskentelytilat sijaitsevat Nokialla. Nokialla on säilytyksessä suuri määrä kausivaloja, -somisteita ja -koristeita. Samassa paikassa MV-Jäähdytys pitää 30 kuutiota jäälohkareita kylmänä. ”Vielä joulukuussakaan ei ole luonnonjäätä, siksi nostamme jäät jo edellisenä talvena”, Jari kertoo. Jääkontin avulla veistäminen voidaan aloittaa milloin tahansa asiakas niin toivoo. 

Jari Antila Suomen Jouluvalo

Nokialla on säilössä 30 kuutiota jäätä, jotta jään veistäminen voidaan aloittaa asiakkaan toiveesta ympäri vuoden. Kuva: MV-Jäähdytys Oy


Tuleva vuosi kimaltaa Suomen Jouluvalon silmissä kauniisti. Suunnittelutyö on jo aloitettu kaupunkien ja kauppakeskusten kanssa. ”Meiltä löytyy paljon ideoita, mutta myös uniikki räätälöinti onnistuu, kun yhteistyö aloitetaan ajoissa”, Jari hymyilee.