"Asiakkaat muistavat ennen kaikkea lopputuloksen"
Mikael Takamaa, MV601
Kaksinkertainen datanomi, sähköasentaja ja pitkän linjan kylmäasentaja Mikael Takamaa, 37, valittiin MV:n vuoden päättäjäisissä Vuoden puurtajaksi 2025. Takamaa on ollut tärkeä avain Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla, joissa toiminta on kasvanut voimakkaasti viimeisen vuoden aikana.
– Kyllä kylmäalassa parasta on työn vaihtuvuus. Lähestulkoon jokainen päivä on erilainen ja vaikka laitteet olisivat samat, uudet paikat ja uudet ihmiset tuovat vaihtelevuutta ja mielekkyyttä päiviin, Mikael Takamaa kertoo.
MV:n toimipisteet Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla ovat olleet toiminnassa heinäkuusta 2025, ja Mikael on ollut mukana rakentamassa toimintaa aivan alusta saakka. Hän näkee paikallisen läsnäolon ja omat asentajat alueella merkittävänä vahvuutena.
– Asiakkaat muistavat ennen kaikkea lopputuloksen. Kun asiakas tilaa työn meiltä, hänelle kokonaisuus näyttäytyy MV-Jäähdytyksen työnä riippumatta siitä, kuinka monta toimijaa toteutukseen osallistuu. Siksi minulle on tärkeää, että työn laatu varmistetaan alusta loppuun ja että lopputulos on sellainen, jonka takana voimme seistä.
Mikaelin mukaan pohjalaisessa tekemisessä korostuu periksiantamattomuus.
– Me käytämme aikaa siihen, että saamme laitteen varmasti kuntoon. Ei ajatella, että ”toimii se jotenkin”, vaan selvitämme asian loppuun asti.
Tiivis tiimityö tukee työtä kentällä
Seinäjoen ja Vaasan yksiköiden välinen yhteistyö on tiivistä, vaikka työ arjessa onkin pitkälti itsenäistä. Päivien sisältöä suunnitellaan sekä omatoimisesti että yhdessä tiimin kanssa, ja tarvittaessa seuraavan päivän kohteet ja aikataulut tarkistetaan vielä illalla toiminnanohjausjärjestelmästä.
– Päivän ensimmäisen kohteen olen yleensä sopinut jo etukäteen asiakkaan kanssa. Kun lähtötiedot ovat kunnossa, saan tarvittavat työkalut ja varaosat mukaan heti aamusta, Mikael kertoo.
– Soittelemme alueen muiden asentajien kanssa ristiin rastiin, että kuka ehtii millekin keikalle. Toistaiseksi se on toiminut todella hyvin eikä päällekkäisyyksiä ole juuri tullut.

Tuttu asentaja helpottaa asiointia
Tutut asentajat vastaavat alueen kohteista ja toimintatapa tuottaa myös tulosta kentällä.
– Me tunnemme kohteet ja laitteet valmiiksi, joten pystymme reagoimaan nopeasti, Mikael sanoo.
Asiakastyytyväisyys on Mikaelille tärkeää. Jos oma kalenteri on täynnä, apua löytyy nopeasti kollegoilta, jotta keikat saadaan hoidettua mahdollisimman sujuvasti.
– Olen sanonut kaikille asiakkaille, että tällä tiimillä hommat hoituvat varmasti.
Hyvää asiakaspalvelua on antaa asiakkaalle vaihtoehtoja
Takamaan mukaan asiakkaat arvostavat avoimuutta ja sitä, että heidät pidetään mukana päätöksenteossa.
– Asiakkaat ovat arvostaneet erityisesti sitä, että mahdolliset viat ja korjaustarpeet tehdään heille näkyviksi. Jos esimerkiksi löydän vuodon, kuvaan siitä videon tai pyydän asiakkaan paikan päälle katsomaan tilannetta, Mikael kertoo.
Asentajan työssä viestintä asiakkaalle on tärkeää.
– En esimerkiksi lähde suoraan vaihtamaan kaikkia mahdollisia osia kerralla, vaan etenen vaiheittain: kerron asiakkaalle, mitä osia todennäköisesti täytyy vaihtaa, missä järjestyksessä työ tehdään ja katsotaan, saadaanko vika korjattua pienemmillä toimenpiteillä.
– En halua, että asiakas saa vain laskun ja ihmettelee jälkikäteen kustannuksia, vaan käyn vaihtoehdot läpi yhdessä ja annan mahdollisuuden vaikuttaa ratkaisuihin, Mikael summaa.
Vuosihuolloissa lisäarvoa asiakkaalle tuo myös huoltoraporttimme, jonka Mikael on huomannut herättävän paljon positiivista palautetta.
– Moni on kertonut, ettei ole aiemmin saanut huollon jälkeen raportteja muilta toimijoilta, joten asiakkaat ovat arvostaneet sitä, että meiltä saa selkeän dokumentaation tehdyistä toimenpiteistä.
Myynnin ja kentän yhteistyö tukee asiakastyötä
Myynnin ja asentajien välinen yhteistyö on tärkeä osa alueellista asiakaspalvelua. Asentajat tuntevat alueen kohteita ja asiakkaiden käytännön tarpeita, ja havaintoja voidaan välittää eteenpäin myös myynnille. Pohjanmaan alueen myynnistä MV-Jäähdytyksellä vastaa Juho Saarinen.
– Meillä menee Juhon kanssa todella hyvin. Hän ottaa nopeasti koppia kentältä tulevista havainnoista ja asiakastarpeista. Kun työssä tulee vastaan kohteita, joissa meidän osaamisestamme voisi olla hyötyä, välitän tiedon Juholle ja hän vie asiaa tarvittaessa eteenpäin.
Alkuvuodesta Mikael ja Juho tapasivat myös asiakkaita yhdessä. Mikaelin mukaan teknisen ja kaupallisen osaamisen yhdistäminen toimi hyvin.
– Kiersimme Juhon kanssa muutamia asiakkaita yhdessä: minä asentajan ja Juho myyjän roolissa. Minä kerroin konkreettisesti, mitä huollossa käytännössä tapahtuu, ja Juho puolestaan avasi palvelukokonaisuutta laajemmin. Se oli toimiva yhdistelmä.

Kylmäala muuttuu vauhdilla
Korkean GWP-arvon kylmäaineiden käyttöä rajoitetaan asteittain, ja niiden tilalle otetaan käyttöön uusia ratkaisuja.
– Tämä näkyy nyt vahvasti erityisesti kaupan alalla. Vuoteen 2030 mennessä monet R404A-kylmäaineella toimivat järjestelmät korvataan vähäpäästöisemmillä ratkaisuilla, käytännössä esimerkiksi hiilidioksidi- tai waterloop-järjestelmillä.
Mikael on huomannut, että monet yritykset ovat jo tehneet siirtymän tai suunnittelevat sitä lähivuosina, mutta paljon on vielä tehtävää.
– Uskon, että 2029 moni yritys havahtuu tilanteeseen, jolloin kysyntä kasvaa nopeasti. Silloin haasteeksi voi muodostua tekijöiden riittävyys, kun monet hankkeet ajoittuvat samaan aikaan.
Kylmäasentajan näkökulmasta alan murros edellyttää jatkuvaa uuden oppimista. Uudet teknologiat, kylmäaineet ja järjestelmät vaativat osaamisen päivittämistä ja kouluttautumista.
– Itseäni kiinnostaa ennen kaikkea se, kuinka laajasti hiilidioksidia tullaan tulevaisuudessa hyödyntämään kylmäjärjestelmissä. Hiilidioksidin käyttö asettaa järjestelmille ja niiden parissa työskenteleville omat tekniset ja turvallisuuteen liittyvät vaatimuksensa. Osaamista täytyy kehittää jatkuvasti, jotta järjestelmien asennus ja huolto voidaan toteuttaa turvallisesti.
– Mielenkiintoista on myös nähdä, laajeneeko hiilidioksidin käyttö esimerkiksi vedenjäähdyttimiin ja pienempiin laitteisiin vai löytyykö markkinoille vielä uusia kylmäaineratkaisuja ennen sitä.
Oma osaaminen kasvaa myös kollegoiden avulla
Mikaelin mukaan tietoa pyritään jakamaan aktiivisesti myös asentajien kesken. Näin jokainen voi oppia uusia tapoja ratkaista ongelmia ja hyödyntää kollegoiden kokemuksia omassa työssään.
– Jos vastaan tulee hieman tavallisesta poikkeava keikka, soitan usein kollegoille ja kysyn, mikä kohteessa oli vikana, miten vika havaittiin ja miten se korjattiin. Usein huomaa, että samaan lopputulokseen voi päästä usealla eri tavalla, ja juuri tällaiset keskustelut ja ahaa-elämykset tuovat uusia näkökulmia sekä kehittävät omaa osaamista.