Oletko koskaan tilannut kanansiipiä ravintolassa? Välttämättä et, mutta olet varmaankin kuullut niistä! Toisin oli vielä vuosituhannen vaihteessa, vaikka siipiä tarjoileva ravintola oli toiminut Tampereella jo liki kymmenen vuotta. Amerikan innoittamana Eurooppaan syntyi ensimmäinen siipiravintola, Siipiweikot, Tampereen Aleksanterinkadulle jo vuonna 1993. Nykyään perheyritystä johtaa ja kehittää määrätietoisesti Laura Yli-Houhala.Siipiweikot Tampella

Siipiweikot on jo lähes 30-vuotias perheyritys

Siipiweikkojen historia ulottuu kauas 1980-luvulle, kun Lauran isä rakastui siipiin työreissullansa Floridassa. ”Isällä lähti Floridassa siipien syönti aivan lapasesta. Hän kävi siivillä samassa ravintolassa kaksi kertaa päivässä”, Laura kertoo. Lauran isää houkutti erityisesti siipikastike. Innostuksen seurauksena syntyi Siipiweikkojen oma kastike, joka on kerännyt paljon ylistystä. Suuri osa Siipiweikkojen liiketoiminnasta keskittyy nimenomaan kastikkeiden ympärille. ”Asiakkaat toivoivat, että siipikastikkeita saisi myös kaupasta ja niinpä sitä alettiin pullottamaan kauppoihin myyntiin jo vuonna 2012”, Laura kertoo.

Siipiweikkojen Laura ja huoltoasentaja Henri

Siipiweikot luottaa MV-Jäähdytyksen huoltopalveluihin

MV-Jäähdytyksen kanssa yhteistyö sujuu

Jäähdytys-, lämmitys- ja ammattikeittiölaitteita huoltava MV-Jäähdytys tuli tutuksi Lauralle vuonna 2019, kun MV-Jäähdytys yhdistyi TH-Linen kanssa. ”Yhteistyötä on tehty TH-Linen kanssa niin pitkään kuin olen ollut Siipiweikkojen toiminnassa mukana”, Laura kertoo. Siirtyminen MV-Jäähdytyksen palveluihin oli siis luontevaa ja yhteistyö on toiminut saumattomasti. ”MV-Jäähdytys sopii toimijalle, joka haluaa pitää kaikki keittiölaitteensa kunnossa mahdollisimman vaivattomasti”, toteaa Laura.

Henri korjaa tunnelitiskikonetta

Henri Hietikko tarkastaa tunnelitiskikoneen toimintaa

Vuonna 2019 solmittiin myös MV-Jäähdytyksen vuosihuoltosopimus. ”Huoltosopimuksen myötä hankalia vikakorjauksia on ollut ruuhka-aikoina selvästi vähemmän”, Laura kertoo. Siipiweikot valitsee huoltokumppaninsa luotettavuuden ja nopeuden perusteella. ”Koen tärkeäksi, että MV-Jäähdytys on huolloissa meidän puolellamme, eikä esimerkiksi korjaa keittiölaitetta, joka olisi selkeästi jo vaihtokunnossa”, Laura kertoo. MV-Jäähdytyksen tarjoamiin ammattikeittiölaitteiden huoltoihin pääsee tutustumana täältä.

Laura kokee huoltotoimenpiteet helpoiksi MV-Jäähdytyksen kanssa

Kaikkien tulisi maistaa siipiä

Siipien syöminen painottuu eniten Pirkanmaalle. ”Tampere on edelleen Suomen siipipääkaupunki”, Laura toteaa. Siipiweikkojen missio on saada mahdollisimman moni maistamaan siipiä. ”Kun siipiä maistaa ensimmäisen kerran, niistä ei välttämättä tykkää. Himo siipiin syntyy monilla vasta toisen kerran jälkeen. Usein juuri siipikastike koukuttaa syömään siipiä uudestaan”, Laura osaa kertoa.

Siipiweikot Tampellan tunnelmallinen terassi

Siipiä pääsee nauttimaan Tampereella Siipiweikot-Tampellan tunnelmallisella terassilla

Laura on oppinut paljon matkallansa Siipiweikkojen toimitusjohtajaksi. Alun perin suunnitelmana oli mennä opiskelemaan lukion ja välivuoden jälkeen psykologiaa, mutta toisin kävi. ”Aloitin Siipiweikoilla kiireapulaisena vastaamaan puhelimeen. Meillä oli todella hyvä porukka, enkä enää raaskinut lähteä opiskelemaan”, Laura kertoo. Laura toimi ravintolatyöntekijänä neljä vuotta, jonka jälkeen aukesi mahdollisuus ostaa osa Siipiweikkojen ravintolatoimintaa. Oston jälkeen Laura on toiminut yrittäjänä, ravintolapäällikkönä ja nyt tasaisesti kasvavan yrityksen toimitusjohtajana.

Siipiweikkojen toimitusjohtaja Laura Yli-Houhala

Laura Yli-Houhala kehittää Siipiweikkoja määrätietoisesti

Suunta on vain ylöspäin

”Opin edelleen joka päivä uutta”, yritteliäs Laura toteaa. Siipiweikkojen menestys perustuu hyvään porukkaan ja intohimoiseen tekemiseen. Keskittyminen maailman parhaisiin siipiin ja kastikkeisiin on ollut hyvä päämäärä, eikä esimerkiksi hampurilaisia ole ruokalistoille lisätty. ”Viimeisen neljän vuoden aikana yritystoimintaa on pyritty tietoisesti kasvattamaan. Tämä on ollut osin mahdollista kasvaneen siipitietoisuuden myötä”, Laura kertoo. Vuonna 2016 Siipiweikkojen toinen ravintola aukesi Espooseen ja nyt ravintoloita on jo seitsemän. Laura vinkkaa, että lisää on tulossa.

Siipiweikot Laura

”Siivet ovat vain niin hyviä, että mahdollisuus niiden nauttimiseen tulisi olla kaikilla”, Laura tiivistää