Punatiilinen rakennus kätkee sisäänsä kolmikerroksisen hotellin, jonka johtajalla on värikäs historia kerrottavanaan. Hotellitoiminta aloitettiin noin kaksi vuotta sitten. Sitä ennen kiinteistö toimi hoitokotina, ja sitä ennen hotellina. 

hotelli forum turku

”Nyt rakennus on palannut takaisin juurilleen”, hotellinjohtaja Marko Virtanen kertoo. Tässä hotellissa juodaan, syödään, nauretaan, rakastutaan ja uneksitaan. ”Tämä on elämänmakuinen hotelli”, Marko Virtanen hymyilee, ”se on juuri se syy, miksi mekin tätä teemme.”

hotelli forum

Hotellista löytyy premium-, comfort- ja budjettitason huoneita

 

Pullopojasta hotellin johtajaksi


Hotellin takana seisoo majoitusalan konkari. ”Päädyin Hotelli Tampereen pullopojaksi jo 13-vuotiaana”, Marko kertoo, ”järjestelin viikonloppuisin kabinetteja ja kokoustiloja sekä vastasin juomista. ”Sen jälkeen kokemusta on kerrytetty mm. kauppakorkeakoulusta sekä Helsingin hotelleista.

marko virtanen hotelli forum

Yrittäjyys kulkee Virtasten suvussa. Markon yrittäjyystarina juontaa juurensa jo vuoteen -97, kun Virtasten perhe avasi majatalon Kupittaaseen. ”Olemme perheyhtiö edelleen – minä, isäni ja veljeni”, Marko kertoo. Perheyhtiöllä oli yhteen aikaan Varsinais-Suomessa jopa 3 majoitusalan yritystä. ”Myös kalustettuja asuntoja City Apartments on vuokrattu jo aivan alusta lähtien”, Marko kertoo.
Perheen pää on nyt jo eläkkeellä, mutta perheyhtiötä pyöritetään siitä huolimatta yhdessä. ”Isä piti hyvät hommat ja minä teen loput”, Marko naurahtaa hyväntahtoisesti.

 

Sähkö- ja kylmätekniikan ammattilaiset MV-Jäähdytykseltä

 

MV-Jäähdytys on kehittänyt hankintakanaviaan ja huoltoprosessejaan jo 50 vuotta. Nopeus, luotettavuus ja hyvä asiakaspalvelu ovat MV-Jäähdytykselle kunnia-asioita.  

marko virtanen hotelli forum

Hotelli Forumin ilmastoinnin jäähdytys kuuluu kiinteistön omistajalle, mutta ammattikeittiölaitteisiin sekä kylmä- ja pakkastiloihin on otettu MV-Jäähdytyksen huoltosopimus. Huoltosopimus takaa sen, että MV-Jäähdytys muistuttaa asiakasta lähestyvistä vuosihuolloista ja kylmälaitteen omistajan lakisääteisistä velvoitteista, pitää asiakkaan puolesta laitekohtaista huoltokirjaa ja arkistoi asiakkaan huoltoraportit vuosiksi talteen. Näin asiakkaan laitekannan toimintavarmuus säilyy, energiatehokkuus pysyy korkeana ja laitteiden elinikä pitenee. Huoltosopimus tuo huolettomuutta yrittäjän arkeen.

hotelli forum turku
”Minulla on oikein positiivinen kuva MV-Jäähdytyksestä”, Marko kertoo. Muutama vuosi sitten, kun hotelli aloitti toimintansa, paikalla kävi useammankin eri yrityksen edustajia laitteita katsomassa. ”Tyypillisesti homma meni niin, että ensinnäkin saapumiseen saattoi mennä viikko, sitten kaverista ei kuulunut mitään ja lopulta koko hommakin jäi tekemättä”, Marko kertoo, ”eihän se niin voi mennä.” 

metos dieta electrolux huolto
Markon mukaan huoltoyhtiön tärkein tehtävä on saada laitteet kuntoon ja myös pitää ne kunnossa. Ammattikeittiölaitteet ovat henkilökunnan työkaluja. ”Parasta MV-Jäähdytyksessä on se, että hommat toimivat nopeasti ja luotettavasti”, Marko toteaa. Nopeuden ja luotettavuuden lisäksi Marko arvostaa asentajien kanssa käytyä dialogia. ”MV:n asentajat ovat ammattitaitoisia”, Marko summaa.  

 

Hotellin tuleva vuosi on täynnä uudistuksia 


Parhaimmillaan perheyhtiön liikevaihto on ollut yli 1,4 miljoonaa euroa. Koronarajoitukset ovat kuitenkin vaikuttaneet majoitusalaan rajusti ja toimiala on alkanut elpymään aivan vastikään. Kysynnän muutosten lisäksi myös työvoimapula on alalla äärimmäisen akuuttia. ”On se aivan hullun tuntuista, kuinka nopeasti markkinatilanne on muuttunut”, Marko pohtii.  

marko virtanen hotelil forum

 

Vastoinkäymiset on kuitenkin käännetty voitoksi ja hotelli on tällä välin remontoitu uuteen uskoon. Hotellin katto ja seinät on maalattu, lattia sekä ovet on uusittu. Ravintolan sali huokuu modernin eurooppalaisen pubin tunnelmaa. Remontti on pian valmis ja samalla vaihtuu myös hotellin nimi. Tunnelmallisen rouheasta ja maanläheisestä salista tulee Fat Sam’s Grand Slam. Nimi aina uudistetun hotellin sisustusta myöten ovat elämäniloisten tekijöidensä näköisiä. 

 

Tutustu tästä Turun elämänmakuiseen hotelliin!